Uutiset - Azoff vahvistaa Bionic-kiertueen

Postittanut: Erizo 17. heinäkuuta 2010 klo 8:55 // Merkitty: ,

Christinan manageri, Irving Azoff, vahvissaa LA Times-lehden blogissa Bionic-maailmankiertueen alkamisen vuonna 2001. Blogissa kirjoitetaan seuraavaa:

Live Nation Entertainment -yhtiön toimitusjohtaja Michael Rapino ja hallituksen puheenjohtaja Irving Azoff maalaavat synkän kuvan vuoden 2010 toisesta puoliskosta valtavirran artistien kiertueiden suhteen, sillä moni kiertue on päätetty lykätä vuoden 2011 puolelle.

Journey, Kenny Chesney, Neil Diamond, Van Halen and Fleetwood Mac ovat niiden artistien joukossa, jotka suunnittelevat lähtevänsä kiertueelle vasta vuonna 2011. Lisäksi Azoff mainitsee, että Christina Aguilera, jonka 2010 kesäkiertue peruuntui, lähtisi kiertueelle ensi vuonna.

Lue alkuperäinen artikkeli täältä.


Uutiset - Christina kiertueen lykkäyksestä

Postittanut: Maria 26. toukokuuta 2010 klo 15:02 // Merkitty: ,

Christina jätti viestin virallisille sivuilleen koskien kiertueen lykkäämistä ensi vuoteen. Tässä nopea suomennos.

Rakkaat fanit,

Päätin siirtää kiertuettani ja olen todella pahoillani heidän puolestaan, jotka olivat liput jo ostaneet ja pettyivät uutisesta. Heti Burlesquen valmistumisen jälkeen menin suoraan takaisin studioon ja aloitin pian Bionicin promoamisen. Molempien albumin sekä elokuvan myötä olen kiireisenä koko kesän, ja tarvitsen aikaa keskittyäkseni ensin siihen. Kun kävimme aikatauluani läpi uudelleen tiimini kanssa, tajusin ettei minulla ole tarpeeksi aikaa luoda ja harjoitella kunnon show’ta, joka olisi sellainen jota odotatte ja jonka esittäisin faneilleni. Lisäksi albumiani ei ole vielä edes julkaistu, ja haluan että sen musiikki tulee teille ensin tutuksi ennen kuin kuulette sen livenä kiertueella. Vielä, olen pahoillani että päiviä jouduttiin siirtämään, mutta lupaan tulla tapaamaan teitä kun aika on oikea!

I look forward to seeing you all on the road soon enough to get BIONIC…

With love,

C/X


Uutiset - Kiertuetta lykätty

Postittanut: Erizo 25. toukokuuta 2010 klo 7:26 // Merkitty: ,

Bionic-maailmankiertueen alkua on lykätty vuoteen 2011. Näin kertoo kiertueen promoottori Livenation.


Uutiset - USA:n kiertuepäivät julki

Postittanut: Erizo 10. toukokuuta 2010 klo 18:17 // Merkitty: ,

USA:n kiertuepäivät on julkaistu viimein Christinan virallisilla sivuillakin. Eli USA:n kohdalla Christina kiertää näin:

Heinäkuun 15. – Uncasville, CT – Mohegan Sun Arena
Heinäkuun 17. – Darien Center, NY – Darien Lake Performing Arts Center
Heinäkuun 18. – Bristow, VA – Jiffy Lube Live
Heinäkuun 20. – Toronto, ON – Molson Canadian Amphitheatre
Heinäkuun 22. – Camden, NJ – Susquehanna Bank Center
Heinäkuun 24. – Detroit, MI – DTE Energy Music Theatre
Heinäkuun 25. – Chicago, IL – First Midwest Bank Amphitheatre
Heinäkuun 28. – Wantagh, NY – Nikon at Jones Beach Theater
Heinäkuun 30. – Holmdel, NJ – PNC Bank Arts Center
Heinäkuun 31. – Boston, MA – Comcast Center
Elokuun 03. – Pittsburgh, PA – First Niagara Pavilion
Elokuun 05. – Atlanta, GA – Aaron’s Amphitheatre at Lakewood
Elokuun 07. – West Palm Beach, FL – Cruzan Amphitheatre
Elokuun 08. – Tampa, FL – Ford Amphitheatre
Elokuun 10. – Dallas, TX – Superpages.com Center
Elokuun 12. – Houston, TX – Cynthia Woods Mitchell Pavilion
Elokuun 14. – Phoenix, AZ – US Airways Center
Elokuun 15. – San Diego, CA – Cricket Wireless Amphitheatre
Elokuun 18. – Mountain View, CA – Shoreline Amphitheatre at Mountain View
Elokuun 19. – Irvine, CA – Verizon Wireless Amphitheater

Yhdysvaltojen jälkeen Christina suuntaa Eurooppaan. Ehkäpä jo syys-, lokakuun aikana siis!


Uutiset - Konserttiliput myyntiin 21. toukokuuta!

Postittanut: Erizo 7. toukokuuta 2010 klo 18:09 // Merkitty:

Uunituoreen tiedon mukaan Christinan Bionic-kiertueen konserttiliput tulisivat myyntiin 21. toukokuuta! Lippuja myy Livenation.

Tällä hetkellä tämä tieto on vielä hieman epävirallista, mutta kun virallinen tieto asiasta saadaan (toivottavasti pian), Miss Aguilera -blogi on ensimmäisten joukossa tiedottamassa tilanteesta.

EDIT// Oprah viimeistään varmisti haastattelussaan, että kiertueliput todella tulevat myyntiin 21. toukokuuta.


Uutiset - Kiertue alkaa heinäkuussa?

Postittanut: Maria 17. huhtikuuta 2010 klo 10:42 // Merkitty: , , , , ,

Christina puhui New Hot 95-7 -radiohaastattelussa Burlesquesta, ensimmäisen singlen valinnasta sekä tulevasta Bionicin maailmankiertueesta. Hän kertoo sen alkavan heinäkuussa, mutta saa nähdä miten aikataulut lukkiutuvat. Kuuntele klipit alta!