Niinkin kovan luokan lähde, kuin Wall Street Journal, kirjoittaa Burlesque-elokuvan lähentelevän jo 100 miljoonan dollarin tuottoa!
Tämä luku on loistava ottaen huomioon, että suurimmalla markkina-alueella (USA) elokuva tuotti hieman yli 39 miljoonaa dollaria. Koska Burlesque-elokuvan budjetti oli huikeat 55 miljoonaa dollaria, 100 miljoonan dollarin tuotto tarkoittaa sitä, että elokuva on tuottanut rahansa takaisin ja sen päälle vielä melkein toisen moisen summan budjetistaan. Tällainen rahamäärä on siis menestys kaikilla Hollywood-mittareilla mitattuna.
Elokuvan hienosta saavutuksesta huolimatta vaikuttaisi siltä, että viihdeuutisoinneissa Burlesque-elokuva leimataan usein yhä “flopiksi”, varsinkin jos uutisoinnissa on kyse Christinan viime aikaisista vastoinkäymisistä. Lähemmäs 100 miljoonaa dollaria tuottanut elokuva, jonka budjetti oli 55 miljoonaa dollaria, ei ole floppia nähnytkään. Puhumattakaan siitä, ettei lukuun ole vielä laskettu DVD/BluRay-tuottoa maailmanlaajuisesta myynnistä.
Elokuvan ohjaaja Steven Antin toteaa, että Burlesquen suosion täytyy perustua siihen, että yleisö on yhä kiinnostunut musikaaleista.
Lue alkuperäinen uutisointi täältä.

Lisäksi mainittakoon, että Burlesque Soundtrack on noussut huimasti Yhdysvaltojen iTunesissa viime päivinä. Eilen albumi loikkasi albumilistalla jopa sijalle #4!