Christinan ulkomuodon muutokset uran alusta nykypäivään
Tietenkään Christina ei kalenteristaan katsonut, milloin vaihtaa tyyliään, tässä aikajanassa vain korostuu tyylien vaihtelun kirjo.
2010: Vuoden lopussa katsotaan, millaisen tyylin se on tuonut tullessaan!

2009: Suorat hiukset jäivät, mutta Christina päätti piristää niitä leikkauttamalla ne polkkapituisiksi.

2008: Futuristisen kokoelma-albuminsa Keeps Gettin’ Better: a decade of hits julkaisun yhteydessä kiharat hiukset vaihtuivat tikkusuoriksi.

2007: Tyyli ei pahemmin muuttunut edellisvuodesta, mutta Christina kanteli ylpeänä massussaan kasvavaa Maxia.

2006: Christinalla oli valloittavat klassiset kihat platinablondeissa hiuksissaan samana vuonna julkaistun Back To Basics -albumin hengen mukaisesti.

2005: Hiukset kasvoivat jälleen pitkiksi, mutta väri säilyi. Christina piti hiuksiaan usein kiinni tai edes otsahiuksiaan tötteröllä.

2004: Tyyli muuttui melkeinpä päinvastaiseksi: nyt väri muuttui kullankeltaiseksi ja hiukset leikattiin lyhyiksi, ja niitä lyhensivät entisestään muhkeat kiharat. Tyyli oli muutenkin hyvin Marilyn Monroe -henkinen aina kauneuspilkkua myöten.

2003: Christina värjäsi pitkät hiuksensa kokonaan mustiksi ja piti niitä usein nuhruisilla kiharoilla.

2002: Tyyli vaihtui latinosta hienostuneen rajuun Stripped-albumin julkaisun myötä. Platinablondeihin, usein suuriin kiharoihin muotoiltuihin hiuksiin ilmaantui mustia raitoja.

2001: Tyyli pysyi melko ennallaan edellisvuodesta, Christina vain jatkoi hiuksillaan leikittelyä vielä pidemmälle, hän näyttäytyi usein pikkuleteissä.

2000: Christina haki tyyliinsä vaihtelua leikittelemällä hiuksillaan kreppaamalla niitä ja tekemällä latvoihin punaisia raitoja. Myös neidin asuvalinnat alkoivat muuntautua kiltin tytön mekoista paljastavammiksi.

1999: Christina aivan uransa alkutaipaleella: kiltiltä vaikuttava nuori nainen.
































"At Last"
"Have Yourself A Merry ..."
"Moves Like Jagger"