Aivan kuten näkemämme sisarellinen kiusoittelu TV:ssä, The Voice -valmentajat Adam Levine ja Christina Aguilera jatkavat hauskaa nahistelua Twitterin välityksellä. Mistä tällä kertaa on kyse? No, Levinen suusta päässyt sammakko julkkisten hajuvesiä koskien – asia, josta Xtina oli enemmän kuin iloinen päästessään huomauttamaan miestä.

Levine ilmoitti nimittäin viime viikolla lanseeraavansa 222-nimisen nimikkotuoksunsa. Voisi siis luulla, että kyseessä on täysin harmiton asia. Näin siis, kunnes tajuat että noin vuosi sitten Levinen ajatukset julkkishajuvesistä voisivat ajaa hänet tänä päivänä itsemurhaan. Levine twiittasi vuosi sitten aiheesta nimittäin näin:
”Haluaisin myös laittaa virallisen kiellon julkkisten hajuvesille. Niiden pitäisi olla rangaistavissa kuolemalla tästä hetkestä eteenpäin.”
Kukapa olisikaan nyt parempi huomauttamaan miestä tekopyhyydestä kuin hänen The Voice -kilpailija Aguilera? Aguilera selvästikin nautti täysin rinnoin postittaessaan linkin Levinen vanhaan twiittiiin ja muistuttaen samalla miestä tämän omista sanoistaan.
”Haha @adamlevine. Minkä eron yksi vuosi tekeekään… tervetuloa osaksi hajuvesiä julkaisseiden julkkisten perhettä! bit.ly/y9bkZZ”
Zing! Aguilera on hajuvesien suhteen jo vanha konkari, kantavathan tuoksut Christina Aguilera, By Night, Royal Desire ja Secret Potion hänen nimeään.
Vaikka Aguilera ja Levine vaikuttavat nahistelevalta duolta, he osaavat kuitenkin pitää toistensa puolia. Kuukausi sitten Levine puolusti Aguileraa Howard Sternille, kun toimittaja tivasi Maroon 5 –rokkarilta Christinan painosta.
Meidän mielestämme on kuitenkin hauskaa katsella kaksikon dynaamista kisailua televisiosta – varsinkin, kun he osoittavat keskinäisestä kiusoittelusta huolimatta katsojille olevansa läheisissä väleissä toistensa kanssa.
Lue alkperäinen artikkeli täältä.
Billboard.com on julkaissut artikkelin Casa De Mi Padre -kappaletta ja -elokuvaa koskien. Tässä suomennos:
Will Ferrell auttaa Christina Aguileraa palaamaan juurilleen. The Voicen valmentaja palasi espanjankielen pariin laulamalla “Casa De Mi Padre” –kappaleen, joka on samannimisen, latinalaisesta saippuaoopperasta aineksia ammentavan elokuvan soundtrackin johtoraita.

Uudessa kappaleessa Aguilera tekee toivotun paluun latinalaisen musiikin pariin. Kappaleessa ei kuulla syntetisaattoreita taikka autotunea vaan tuotannossa on panostettu sen sijaan espanjalaisiin kitaroihin, trumpetteihin ja gospelvaikutteiseen flamencoon. Aguileran vokaaliosuudet ovat kappaleessa dominoivat ja siinä hän onkin elementissään: kajauttaessaan ja pidellessään nuotteja, joihin enemmistö meistä voi vain haaveilla ylettävänsä.
”Casa” on muistutus ecuadorilaisia juuria omaavan Aguileran uran varhaisista ajoista, sillä vuonna 2000 hän julkaisi espanjankielisen version debyyttialbumistaan, joka kantoi nimeä ”Mi Reflejo”. Albumilta löytyi espanjankieliset versiot ykköshiteille ” “Genie In A Bottle,” “What A Girl Wants,” ja “Come On Over, Baby (All I Want Is You)”, joiden lisäksi albumille levytettiin myös täysin uusia kappaleita. Albumin julkaisun jälkeen Aguilera voitti Best Female Pop Vocal Album –pystin vuoden 2001 Latin Grammy Awards -palkintogaalassa.
Vuoden 2001 jälkeen Aguilera on tehnyt vain pikaisia vierailuita latinalaisen musiikin genreen. Esimerikiksi Stripped-albumin “Get Mine, Get Yours” –kappale kääntyi “Dame Lo Que Yo Te Doy” –kappaleeksi vuonna 2002, sekä vuonna 2004 “Dirty Dancing: Havana Nights” –elokuvan soundtrackille sisällytettiin “El Beso Del Final” –kappale. Tämän jälkeen lähimmäksi latinalaista musiikkia päästiin vuonna 2010 julkaistulla Bionic-albumilla, jolle sisällytettiin osaksi espanjankielinen “Desnudate” –kappale.
“Casa de Mi Padre” soundtrack-albumi julkaistiin digitaalisesti tiistaina ja elokuva saapuu teattereihin perjantaina, 17. maaliskuuta.
Lue alkuperäinen artikkeli täältä.
The Voice –kilpailija Sera Hill on todennut, että Christina Aguileran kanssa esiintyminen teki hänen unelmistaan totta.
Kun hotellissa vastaanottovirkailijana työskentelevä Sera sai koe-esiintymisensä päätökseen, tämän valmentajaksi päätynyt Aguilera totesi, että hän inspiroitui Saran I’m Going Down tulkinnasta. Aguilera innostui esiintymisestä siinä määrin, että astui viimein jopa esiintymislavalle Seran kanssa.

Näin Aguilera ja Hill päätyivät laulamaan I’m Going Down –kappaletta yhdessä koko studioyleisön sekä muiden valmientajien, Adam Levinen, Blake Sheltonin ja Cee Lo Greenin edessä.
“Se oli uskomatonta. Hän on idolini, hän on popikoni, enkä odottanut mitään tällaista tapahtuvan”, lehdistölle puhunut Hill totesi.
“Yritin ainoastaan olla kompastumatta ja kaatumatta laulaessani kappaleen mahdollisimman oikein. Se, että Christina lauloi kanssani, oli bonusta, ja samalla hyvin, hyvin epätodellista. Sen myötä unelmistani tuli totta.”
Sera ei ollut koe-esiintymiseen astuessaan tietoinen siitä, että Aguileralla oli vain enää yksi paikka jäljellä tämä vuoden tiimissään, vaikka hän oli yksi viimeisistä kilpailijoista jäljellä.
“Toivoin, että pääsisin ylipäätään esiintymään,” Sera sanoi. ”Olin yksi viimeisistä jäljellä ja ennätin huolestua, että tiimit olisivat jo täynnä tai ettei kukaan valmentajista valitsisi minua. Se, että Christina kääntyi ympäri ja piti I’m Going Down –biisistä, oli uskomatonta.”
Mitä Sera sitten odottaa kilpailun Battle Rounds –osiolta?
”Olen innoissani ja odotan kovasti mitä Christinalla on mielessään kilpailun suhteen, ja kuinka hän kokoaa tiimistä keskenään kilpailevat parit. Jokainen tiimissämme on uskomaton, joten en malta odottaa mitä Christina aikoo tehdä. Oli se mitä tahansa, teen parhaani.”
Lue alkuperäinen artikkeli DigitalSpysta täältä.
People-lehden sivuilla julkaistu artikkeli sunnuntaina alkavan The Voicen ensimmäisen jakson tiimoilta:
The Voicen uusi tuotantokausi alkaa sunnuntaina – heti Super Bowlin jälkeen – mutta ilta alkaa todella vasta, kun valmentajat Blake Shelton, Christina Aguilera, Cee Lo Green ja Adam Levine esittävät rokkaavan Prince-medleyn.
Kaksituntisessa jaksossa nähdään viime vuotta enemmän koe-esiintymisiä valmentajien kootessa joukkueitaan ja valmistautuessa kilpaan NBC-kanavan hitiksi muodostuneessa laulukilpailussa. Ei siis kannata odottaa liutaa kehnoja laulajia.
”Meistä jokainen kertoi ohjelman tuottajille ennen sopimusten allekirjoitusta, ettei kukaan meistä suostu ohjelmaan mukaan päästäksemme ilkkumaan jotakuta taikka haukkumaan lahjakasta laulajaa,” Aguilera kertoi toimittajille tässä kuussa.
”Tämä ohjelma esittää katsojille kuinka artisti kehittyy ohjelman aikana,” Green lisäsi.
Levine, joka on valmis taistelemaan voittajavalmentajan tittelistään, ja joka valmensi ensimmäisen tuotantokauden voittajaa Javier Colonia, toteaa että lahjakkuuden taso on tänä vuonna melko korkea. Näin ollen hänen mukaansa kilpailijoille voi olla rehellinen ja todeta, että ”tämä ei ollut paras esityksesi”, sen sijaan, että toteaisi heidän olevan surkeita.

Lue alkuperäinen artikkeli People-lehden sivuilta.
Artikkeli MTV.com -sivustolta:
Kun The Voice –ohjelman fanit odottavat jo innolla uutta tuotantokautta, ohjelman isoääninen valmentaja Christina Aguilera valmistautuu työstämään uutta LP-levyä, joka seuraa vuonna 2010 koleasti vastaanotettua Bionic-albumia.
Uudessa The Voice –ohjelman mainoksessa, joka nähdään 5. Helmikuuta, Christina avautuu odotuksistaan uuden albuminsa suhteen.
”Olen levyttämässä seuraava albumia juuri nyt ja olen innoissani, sillä huomaan olevani hyvin itseäni tutkailevassa vaiheessa elämässäni,” hän sanoo. ”Olen oppinut paljon, kokenut paljon, ja tämä on jatkuvaa kasvua, jota teen urallani. En malta odottaa, että saan kirjoitettua ajatukseni paperille lyriikoitten muodossa ja laulaa ne levylle. Sanoitukset tulevat hyvin, hyvin aidoista ja kaunistelemattomista lähtökohdista. ”
Tähän mennessä Christina on onnistunut tekemään musiikin saralla melkein kaiken. Hän ei ole antanut yhden genren koskaan määrittää itseään ja näin ollen hän on pitänyt faninsa aina arvelemassa mihin suuntaan hän seuraavaksi astuu musiikillisessa kehityskaaressaan. Hänen vuonna 2006 julkaistu Back To Basics –albumi oli retromainen, mikä teki kunniaa pin-up –tytöille ja pojille, joita he rakastavat, kun taas Bionic oli katse eteenpäin futuristin vivahtein.
Ehkäpä Aguileran paras siirto seuraavaksi olisi palata ns. perusteisiin ja riisuutua futuristisesta äänimaailmasta, ja antaa äänen kantaa sensuelleja balladeja sekä kevyitä popralleja. Mutta kukapa tietää mitä Christina on nyt kehittelemässä. Niin tai näin, maltamme tuskin odottaa kuulla uutta musiikkia häneltä.
Lue alkuperäinen artikkeli täältä.
Reality TV Magazine -lehti on julkaissut artikkelin The Voicea koskien. Artikkelissa sekä Christina että Blake Shelton kertovat millä kriteereillä he päätyivät valitsemaan neuvonantajansa The Voicen toiselle tuotantokaudelle. Tiivistetty suomennos artikkelista tässä.
NBC-kanavan megahitti, The Voice, palaa ruutuun 5. helmikuuta toisen tuotantokauden merkeissä ja ohjelman tuottajat vakuuttavat, että tällä kertaa kyse on suuremmasta ja paremmasta ohjelmasta kuin vuosi sitten. Blind Auditions- ja Battle Rounds-vaiheiden lisäksi toinen tuotantokausi tuo mukanaan paljon uusia kasvoja. Christina Milian on uusi sosiaalisen median kirjeenvaihtaja ja jopa kahdeksan julkkisneuvonantajaa nähdään auttamassa kutakin tähtivalmentajaa kilpailun Battle Round –vaiheessa, mikä on neljä enemmän kuin vuosi sitten. Mutta kuinka tähtivalmentajat valitsivat neuvonantajansa kaikista lahjakkaista musiikkialan vaikuttajista? 
“Ajattelin, että on tärkeää ottaa mukaan ihmisiä, jotka oikeasti tietävät kuinka antaa neuvoja,” Aguilera sanoo, joka työskentele ohjelmassa R&B-legenda Lionel Richien sekä laulaja/lauluntekijä Jewelin kanssa. ”Neuvonantajalla tulee olla tietyn tasoiset taidot sekä hänen tulee olla lähestyttävä, jotta hän osaa astua valmennustilanteeseen tulevan artistin kanssa.”
Blake Sheltonilla oli kuitenkin toisenlainen lähestymistapa neuvonantajien valinnassa.
“Sekä Lambert että Clarkson selviytyivät reality-ohjelmista,” Shelton selittää. “Halusin mukaan jonkun, joka osaisi kertoa kilpailijoille mitä he ovat oikein käymässä läpi… ja halusin, että neuvonantajani olisivat tosi hyvännäköisiä,” Shelton vitsailee.
Lue alkuperäinen artikkeli kokonaisuudessaan täältä.
Access Hollywood -artikkeli The Voice -keskustelupaneelin aikana kuulluista kommenteista.
Hänen ulkonäkönsä voi herättää keskustelua, mutta The Voicen ainoa naisvalmentaja, Christina Aguilera, on täysin sinut oman ulkomuotonsa kanssa.
”Olen ollut tällä alalla jo kauan, sillä aloitin jo 17-vuotiaana. Olen oppinut, ettet voi koskaan olla liikaa yhtään mitään. Et voi olla liian täydellinen, liian laiha, liian kurvikas, liian uhkea ja aistillinen, liian mitä tahansa. Minun ulkonäköni ja tyylini on ollut hieman kaikkea tuolta haitarilta. Jokainen nainen tällä alalla joutuu kritisoiduksi jossain vaiheessa… ja minä olen aina ollut myös riskienottaja,” Christina toteaa perjantaina NBC-kanavan The Voice –keskustelupaneelissa.
”Olen erittäin sinut itseni kanssa tällaisena kuin olen,” laulaja jatkaa. ”Luulenpa, että videoni vuosien mittaan ovat jo olleet osoitus siitä… että olen aina ollut sinut itseni kanssa.”
Christinan mukaan ”massiivisesta julkisesta kritisoinnista” huolimatta hän on onnellinen ja hänen poikaystävänsä Matthew Rutler rakastaa hänen kurvejaan.

”Niin kauan kuin olen tyytyväinen itseeni, en tarvitse muuta. Se on ainoa vakuutus, jonka tarvitsen ulkonäköni ollessa kyseessä. Olen onnellinen elämääni tällä hetkellä. Minulla on poikaystävä, joka rakastaa vartaloani, minä rakastan vartaloani, minun poikani on terve ja onnellinen. Vain näillä asioilla on väliä,” Christina sanoo.
Christina kertoo myös nauttivansa Voice-tiiminsä valmentamisesta ja erityisesti, kun pääsee jakamaan kokemuksiaan naiskilpailijoiden kanssa, tyyli- ja ulkonäkökritiikkikokemukset mukaan lukien.
”Kun on asemassa, missä valmentaa nuoria tyttöjä, koen tärkeäksi että voin jakaa kokemuksiani heidän kanssaan, sekä hyviä että huonoja sellaisia. Olen ohjelmassa hyvin avoin kaikista urani ylä- ja alamäistä,” Christina kertoo.
Lue alkuperäinen artikkeli kokonaisuudessaan täältä.
Lyhyt artikkeli, jossa huhut ja varmistuneet tiedot Love Your Body -kappaletta koskien on tiivistetty:
Christina Aguilera on suosittu aihe verkossa. Blogeissa suhistaan jatkuvasti hitaasti julki vuotavasta informaatiosta koskien Aguileran tulevaa albumia. Viimein tietoa on tihkunut suoraan myös levy-yhtiöstä itsestään. Vaikka verkossa liikkuu paljon huhuja Aguileran albumin ympäriltä, seuraavat asiat tiedetään varmaksi…
Sony Musicin viimeisimmän SME/NRB-katalogin mukaan Christinan olisi pitänyt julkaista uusi singlensä paljon aikaisemmin kuin moni fani osasi odottaa. Nyt tuleva single on listattu katalogiin kolme kappaleen sisältävänä kokonaisuutena, joka on listattu otsikon ”Love Your Body” –alle. Kyse on siis todennäköisesti CD-formaattiin pakatusta singlestä sisältäen kappaleen albumiversion, instrumentaaliversion sekä radiosoittoon editoidun Radio Edit –version. Tämä on kuitenkin arvailua siihen saakka, kunnes levy-yhtiön julkaisema virallinen myyntilehtinen näkee päivänvalon. Tämä tapahtuu tyypillisesti juuri ennen kuin single julkaistaan digitaalisessa muodossa.

Tiedetään myös, että kappaleen on tuottanut Max Martin. KissFM-radiokanava on jo vahvistanut, että levy-yhtiö on lykännyt kappaleen julkaisua alkuperäisestä aikataulusta.
Vielä ei tiedetä singlen tarkkaa julkaisupäivää taikka sitä onko kappale keskinopea vai nopeatempoinen. Huhujen mukaan kappale kuulostaisi paljon Robynin Time Machine –kappaleelta, jonka on myös tuottanut Max Martin.
Voimme vain nyt toivoa, että Sony tarkentaisi julkaisukatalogin tietoja taikka että levy-yhtiö julkaisisi tiedotteen kappaletta koskien.
Lue alkuperäinen artikkeli täältä.
Christina juhlisti tänä vuonna syntymäpäiviään muun muassa järjestämällä keilausta ja muita pelejä lähimmille ystävilleen:
Christina kutsui 50 läheistä ystävää ja perheen jäsentä juhlimaan syntymäpäiviään. Adam, Blake ja Miranda [Lambert] keilasivat keskenään. Adam innostui jopa nälvimään Blakea juhlien jälkeen netin kautta tämän surkeista keilaustaidoista. Adam kirjoitti:

”Hauskaa syntymäpäivää @TheRealXtina! Haluaisin myös kiittää @blakeshelton:ia siitä, että olet surkea keilaaja. Minun täytyi käyttää hyväkseni sinun humalatilaa. Luulen, että tuloksesi oli 56, mikä tekee vaikutuksen huonoudellaan. Hyvä homma.”
Vieraat pelasivat myös lautapelejä, kuten Connect Four –peliä, tammea ja backgammon-peliä.
”Christina on hyvin kilpailuhenkinen ja hän halusi pelien olevan osa juhlamenoja,” US Magazinen lähde kertoo.
Keskiyöllä Christinan poikaystävä Matthew Rutler yllätti laulajan Marie Antoinette –tyylisellä syntymäpäiväkakulla.
”Christina rakastaa erilaisia asuja eri aikakausilta, joten kakku oli nappivalinta. Kutsuvieraat viettivät mitä hauskinta aikaa näissä syntymäpäiväjuhlissa.”
Lähteet: US Magazine ja SFGate.
